PutkiremonttiSäästötSaneeraukset

Perinteisen putkiremontin ei tarvitse maksaa yli tonnia neliömetriltä — edes Helsingissä!

By toukokuu 12, 2020 No Comments

Stadissa putkiremppa on alkaen se tonnin neliö”, on mantra, jota isännöitsijöiden kuulee toistelevan vuodesta toiseen. Keskimäärin näin vaikuttaakin olevan: Isännöintiliiton putkiremonttibarometrin 2019 mukaan perinteisin metodein toteutetun linjasaneerauksen mediaanihinnaksi muodostuu pääkaupunkiseudulla reilut 1000 €/m2, maan mediaanin ollessa selvästi alhaisempi, 768 €/m2. Kustannus on tyyriiseen pääkaupunkiseudun asumiseen ns. pikantti lisä, ja jotkut isännöitsijät pitävät nykyään ilmeenkään värähtämättä normaalina jopa 1200-1400 €/m2 hintalappua!

Miksi linjasaneerauksen hintalappu pääkaupunkiseudulla sitten karkaa vuosi vuodelta yhä reippaammin tuhannen euron kalliimmalle puolelle?

Vaikka urakoitsijat kehittävätkin tehokkuuttaan jatkuvasti, laahaavat isännöinnin ajatusmaailma ja käytännöt monesti auttamattomasti menneillä vuosikymmenillä. Saneeraukset toteutetaan aina samalla mallilla ja lähtökohtaisesti samojen suunnitteluyritysten ja urakoitsijoiden kanssa. Kun mitään ei kyseenalaisteta, ei mikään muutu. ”Näin on aina tehty” ei ole hyväksyttävä selitys rakennustekniikan ja logistiikan kehittyessä. Prosessien ja tekniikan kehittymisen luoma säästö valuu kenties toimijoiden funktioiden päällekkäisyyksiin, turhan raskaisiin organisaatioihin, urakoitsijoiden katteisiin, nollaraporttien tuottamiseen — joka tapauksessa johonkin muualle kuin taloyhtiön osakkaan taskuun.

”Vaikka perinteinen linjasaneeraus onkin suuri ja raskas projekti taloyhtiölle, on se hyvin yleinen ja rutiininomainen. Mikään talotekninen ratkaisu ei ole ikuinen, ja linjasaneerauksia on tehty jo vuosikymmeniä. On yllättävää, kuinka vähän alan vanhoja toimintatapoja kyseenalaistetaan ja toteutusta uskalletaan miettiä uudesta näkökulmasta”, kertoo Kurkimäen Huolto Oy:n toimitusjohtaja ja tekninen isännöitsijä Pekka Oinonen. ”Taloyhtiön aktiivinen rooli urakassa tuo helposti säästöjä, samoin jos projektijohto on sitoutunut suoraviivaisen johtamisen periaatteisiin ja on valmis optimoimaan urakan kulkua ja yksityiskohtia.

”Kyse ei ole laadusta tai tärkeistä asioista tinkimisestä, vaan kokonaisurakan järkeistämisestä niin, että löysät resurssit saadaan tehokkaasti käyttöön. Tuloksena on järjestelmällisesti säästöjä taloyhtiöille. On uskallettava katsoa totutun kaavan ulkopuolelle ja katsoa vaikka miten isoja saneerauksia toteutetaan asunto-osakeyhtiömaailman ulkopuolella. Tämä vaatii tietenkin osaavaa ja kokenutta projektijohtoa.”

Pekka käyttää hyödykseen pitkää kokemustaan rakennuttamisen projektijohtotehtävissä, ja hän onkin löytänyt monia käytännöllisiä tapoja saada aikaan säästöjä laadusta tinkimättä. Pekka on ollut projektipäällikkönä toteuttamassa useammankin kohteen perinteisiä linjasaneerauksia, joissa on päästy jopa reilun 40% säästöihin Helsingin yleiseen linjasaneerausneliöhintaan verrattuna. Esimerkkitapaukset eivät ole menneiltä ammoisilta ajoilta, vaan aivan viime vuosilta, valmistuen 2017–2019.

Kurkimäen Huolto auttaa ensisijaisesti asiakasyhtiöitään kaikissa saneerausten ja rakennuttamisten toteuttamiseen liittyvissä kysymyksissä, mutta järkevän putkirempan haluavan taloyhtiön ei tarvitse siirtää asiakkuuttaan Kurkkariin. Kurkimäen Huolto tarjoaa linjasaneerauksen projektijohtamispalveluja ja konsultointipalveluja myös isännöintiyrityksille ja taloyhtiöille. Tässä olemme valinneet isännöintiyritysten yleisestä linjasta poikkeavan tien: emme halua pitää kynttilää vakan alla, vaan jakaa oppimaamme hyvää myös muille.

Onko asuntosi kohdalla mahdollinen tuhansien eurojen tai jopa viisinumeroisen summan säästäminen linjasaneerauksen yhteydessä sinulle yhdentekevää? Tuskin on naapurillesikaan. Jos olet isännöitsijä, ovatko asiakkaasi intressit sinulle oikeasti etusijalla vai onko sinulle tärkeämpää pitää egostasi kiinni ja ”tehdä niin kuin aina on tehty”?

Suurin osa meistä ei kylve rahassa tai ole syntynyt kultalusikka suussa. Tonni per neliö on iso raha osakkaalle kuin osakkaalle. Jopa 40 % säästö isossa saneerauksessa tuntuu konkreettisesti jokaisen osakkaan taloudessa — etenkin pitkällä tähtäimellä, kun projekti tehdään laadusta tinkimättä, vaikka rahaa säästyykin.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa prosessia uskallat lähteä ajattelemaan itse ja etsimään uusia ajattelutapoja, sitä varmemmin säästöt materialisoituvat. Ota siis yhteyttä Pekka Oinoseen, pekka.oinonen@kurkimaenhuolto.fi ja varaa ilmainen konsultaatiokäynti. Kerromme mielellämme lisää referenssikohteistamme ja työskentelytavoistamme. Kannattaa toimia nopeasti, sillä omien isännöintiasiakkaidemme saneerausprojektit ovat jo vauhdissa, ja lisäpaikkoja ei ole montaa tarjolla.